Article about the VoW vs. Motorpsycho lawsuit
taken from the Finnish musician e-zine
MUUSIKKO ONLINE, September 2000.
Found at the muusikko online site.
In Finnish!

Motorpsycho maksoi levytyskustannukset itse ja toimitti levy-yhtiölle valmiit masterit. Bändin ja levy-yhtiön väliset julkaisusopimukset ovat määräaikaisia, mutta yhtiön oikeutta julkaista levyt ei oltu ajallisesti rajoitettu. Yhtiö väitti oikeudessa, että sillä sopimusten määräaikaisuudesta huolimatta on oikeus myydä levyjä niin pitkään kuin se haluaa. Oikeudessa orkesterin jäsenet puolestaan sanoivat ymmärtävänsä sopimuksen niin, että sopimuskauden jälkeen levy-yhtiö voisi myydä vain sopimuskauden aikana painetut ja jäljellä olevat levyt.

Sopimusten mukaan kaikki masternauhat ovat Motorpsychon omaisuutta. Bändi asetti tämän alunperin sopimuksen ehdoksi, omistusoikeus nauhoihin haluttiin säilyttää itsellä. Levy- yhtiö selvitti oikeudessa, että määräys tarkoitti sitä, että Motorpsycho saa masternauhat takaisin itselleen, mikäli levy-yhtiö menisi konkurssiin.

Oslon kaupunkioikeus katsoi, että Motorpsycho oli vastannut kaikista käytännön järjestelyistä ja kustannuksista äänitteiden tuottamisen osalta. Tämän takia oikeus katsoi muusikkojen olevan oikeassa, kun he vaativat itselleen myös sanottujen äänitteiden tuottajaoikeuksia. Motorpsycho omistaa toisin sanoen masternauhat ja niillä olevien tallenteiden tuottajaoikeudet. Esimerkiksi radiosoittokorvausten osalta orkesterin jäsenet ovat oikeutettuja korvaukseen taiteilijoina ja lisäksi äänitteen tuottajina.

Oikeuden käsityksen mukaan Motorpsychon ja VoW:n välillä on voimassa äänitteitä koskeva vuokrasopimus. Bändin mielestä vuokrasopimus loppui samalla kun sopimuskausi päättyi. Lisäksi orkesteri esitti väitteen, että VoW oli syyllistynyt sopimusrikkomukseen, koska tallenteita ei enää ollut saatavilla vinyylilevyinä, vaikka näin oli sovittu sopimuksissa. Lisäväitteenä esitettiin, että Motorpsychon levyjä ei oltu markkinoitu asianmukaisesti. Varsinkin ulkomainen jakelu oli hoidettu huonosti.

Levy-yhtiö puolestaan esitti oikeudessa, että osapuolten välisillä sopimuksilla oli sovittu pelkästään äänitteiden luovutuksesta, ei suinkaan sävellyksistä, jotka oli tallennettu. Lisäksi yhtiö esitti, että alan käytäntö on, että äänitteitä myydään siitä huolimatta, että niitä koskevat sopimukset ovat päättyneet.

Oslon kaupunkioikeus totesi, ettei osapuolten välisissä sopimuksissa ollut irtisanomislauseketta. Alalla on tavallista sopia, että äänitteitä saadaan myydä niiden tekijänoikeudellisen suoja-ajan loppuun asti. Se, että masternauhojen omistusoikeus kiistattomasti on muusikoilla, ei oikeuden mielestä muuta edellä sanottua.

Oikeus totesi, että Motorpsychon levyjä on myyty varsin hyvin senkin jälkeen kun yhteistyö VoW:n kanssa päättyi. VoW on toisin sanoen hoitanut sopimuksen mukaista jakelutehtäväänsä kohtuullisesti. Oikeus kiinnitti huomiota siihen, että Motorpsycho ei ollut esittänyt tyytymättömyyttä VoW:n toimintaa kohtaan. Lisäksi kiinnitettiin huomiota, että bändi ei ollut vaatinut sopimusten purkamista, mikä oikeuden käsityksen mukaan sinänsä voisi tulla kysymykseen, jos levy-yhtiö ei esimerkiksi pitäisi levyjä lainkaan myynnissä sovitussa muodossa.

VoW oli saanut Norjan kasettirahastolta tukea kolmeen Motorpsychon seitsemästä levyjulkaisusta. Bändi oli sitä mieltä, että tuki on maksettu väärin perustein, koska muusikot ovat vastanneet kaikista tuotantokustannuksista.

Motorpsycho vaati VoW:ia maksamaan tuotantotuen itselleen, koska se oli tarkoitettu peittämään levytyksistä aiheutuvat kustannukset. Oikeus ei kuitenkaan hyväksynyt tätä vaatimusta.

VoW puolestaan vaati korvausta sillä perusteella, että Motorpsycho ei ollut toimittanut sovittua äänitettä live-esiintymisestä yhtiölle. Vielä levy-yhtiö vaati korvausta siitä, että muusikot eivät olleet suostuneet tekemään kustannussopimusta yhtiön kanssa, vaikka tästä oli sovittu. Molemmat edellä esitetyt vaatimukset oikeus hylkäsi.

Toistaiseksi ei tiedetä, jatkuuko oikeudenkäynti ylemmissä oikeusistuimissa.